Pages Navigation Menu

Kemiönsaari, Parainen, Kustavi

Categories Navigation Menu

Habitability – löytöretki omaan saareen

Habitability – löytöretki omaan saareen

Åbo Akademin Saaristoinstituutin Habitability-hankkeen järjestämä seminaari ja verkostoitumistilaisuus Hailuodossa keräsi yhteen nelisenkymmentä saarelaista yhdeksältätoista saarelta, oman kotiseutunsa asiantuntijaa, kansalaistutkijaa, kuten seminaarissa saimme kuulla.

Seminaarin aiheena oli habitability-, eli asuttavuusanalyysin ensimmäisen osa-alueen indikaattorit. Väestöanalyysissä keskustelua herätti vakituisen ja osa-aikaisen asutuksen sekä vierailijoiden määrät, laskentatavat ja jakautuminen. Saarelaisnäkökulmasta etäisyyksien tarkastelu ei rajoittunut matkaan kilometreissä paikasta toiseen – tärkeänä ulottuvuutena analyysissä oli myös matkaan kuluva aika. Menetelmä on kehitetty ja toteutettu Kökarissa, siellä se kannusti paikallisia toimimaan oman kotiseutunsa  hyvinvoinnin puolesta. Suurimpana jo aloitettuna toimenpiteenä kökarilaiset tähtäävät fossiilisista polttoaineista luopumiseen, johon on jo saatu EU-rahoitusta.

Uusia asuttavuusanalyysejä suunnitellaan viiden ahvenanmaalaisen saaristokunnan alueella ja Kemiönsaaren Västanfjärdissä.

Jos haluat lisätietoja, ole meihin yhteydessä:

Minna Boström, minna.bostrom@sameboat.fi, 0400 718913

Tiina Saaresranta, tiina.saaresranta@sameboat.fi, 04072722477