Pages Navigation Menu

Kemiönsaari, Parainen, Kustavi

Categories Navigation Menu

Blogi: Rannikollamme on sankareita

RANNIKOLLAMME ON SANKAREITA -sarja esittelee vuoden 2020 aikana Saaristomerellä pitkän uran tehneitä ammattikalastajia. Kalastajien rooli meren ja suomalaisten terveyden edistäjinä on kiistaton. Tämän lisäksi luonnonkalan ilmastovaikutukset ovat merkittävästi pienemmät kuin millään muulla ravintomme eläinperäisellä proteiiniraaka-aineella.

Börje Holmberg

Juhannusaattona 19.6.2020

Börje Holmbergillä on kaksi tytärtä ja poika. Clara kutsuu isäänsä eläväksi legendaksi. Carina sanoo, että isä on heidän oma supersankarinsa. Epäilemättä he molemmat ovat oikeassa. Tapaamisemme oli tunteita herättävä.

Börje syntyi Storfallanin saarella Dragsfjärdin kunnassa syksyllä 1939 vähän ennen talvisodan alkua. Nuori mies muutti mantereelle 20-vuotiaana ja työskenteli muun muassa uittotöissä ja laivojen lastaajana. Myös silakankalastus oli mukana kuvioissa. Börje kalasti isänsä ja veljensä kanssa silakkaa talvinuotalla ja joitakin vuosia myös troolilla perheen minkkitarhalle.

Vuonna 1963 Börje avioitui Marianne Adolfssonin kanssa, ja muutamaa vuotta myöhemmin he rakensivat talon Ytterölmosiin. Paikka on Börjen kotisaaresta muutama kilometri etelään.

 

Molemmat olivat palkkatöissä, mutta ajatus yhteisestä kalastusyrityksestä alkoi kypsyä Börjen ollessa töissä Taalintehtaalla Wärtsilän terästehtaalla. 3-vuorotyössä jäi vapaa-aikaa, ja ahkera mies alkoi käyttää sen kalastukseen. Vuonna 1973 Mariannekin jätti palkkatyönsä kaupassa ja puki ylleen kalastajan työvaatteet. Asenne oli jo kunnossa.

Alkuvuosina kaikki kala meni jalostamattomana Helsinkiin. Börje kertoo, että he näkivät kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa, että jos kalastajan työllä aikoo elää ja menestyä, kalat on jalostettava itse ja siirryttävä suoramyyntiin. Silakkarysät vaihtuivat verkkoihin, joilla saatiin tasakokoisempaa kalaa, ja niiden jatkojalostusta varten hankittiin fileointikone. Silakkaa ja kilohailia purkitettiin, ja suomukalat kuten kuha ja ahven suomustettiin tai fileoitiin. Osa saaliista savustettiin.

Tuotteet myytiin Taalintehtaan torilla ja kotona. Turun silakkamarkkinoille pariskunta osallistui 31 kertaa ja Helsingin markkinoille 11 kertaa. Lapset olivat usein mukana. Carina ja Clara korostavat äitinsä osuutta tuotekehityksessä; Marianne oli idearikas hyvän ruoan ystävä, ja silakkamarkkinoilla kymmeniä palkintoja saaneet tuotteet olivat hänen käsialaansa. Börjen silmät loistavat, kun hän kertoo: ”Markkinat olivat parhaita aikoja! Turku oli todellinen edistysaskel urallamme”.

Börje sanoo, että jos kala olisi myyty jalostamattomana pelkästään tukkuihin, hän olisi muuttanut vanhainkotiin jo aikaa sitten. Onneksi niin ei käynyt! Päinvastoin, Börje uusi kuluvan vuoden alussa rekisteröitymisensä kaupallisten kalastajien ryhmässä 1*).

Rekisteröinti on voimassa kolme vuotta, ja ainakin sen ajan Börje aikoo vielä jatkaa. Rivien välistä tulkitsen, että hän aikoo jatkaa niin kauan kuin terveyttä riittää. Kun kysyn, mikä kalastajan ammatissa on parasta, vastaus tulee nopeasti: ”Työn itsenäisyys ja kevätaamujen pakahduttava kauneus”.

1-ryhmässä pysyminen vaatii paljon työtä. Kalaa on etsittävä aktiivisesti. Börjellä on siitä hyvä tilanne, että hänellä on runsaasti kalavesiä. Kun hylkeet tai merimetsot estävät kalastuksen tai karkottavat kalat jollain alueella, Börje siirtyy toiselle. Kohdelajit ovat viime vuosina olleet kuha, ahven, silakka ja kilohaili ja pyydyksenä verkko. Talvella verkoilla kalastetaan jään alta. Viime talvi oli ensimmäinen talvi Börjen elinaikana, kun kunnon jäitä ei tullut ollenkaan.

Börjen puheesta kuultaa läpi kaksi asiaa; rakkaus ja nöyryys. Rakkaus luontoon ja eläimiin ja rakkaus ammattikalastajan työhön, mutta ennen kaikkea rakkaus omaan perheeseen. Ja nöyryys sen edessä, mitä elämä ihmiselle tarjoilee. Hylkeet ja merimetsot ovat aiheuttaneet Börjelle suuria ongelmia, mutta hän näyttää hyväksyvän tämän osana luonnon kiertokulkua. Mariannen kuolema vuonna 2017 on kuitenkin jättänyt hymyileviin silmiin surun häivähdyksen.

Börjen ja Mariannen yhteinen elämäntyö kantaa hedelmää. Tyttäret perustivat viitisen vuotta sitten Taalintehtaalle kahvila-myymälän Holmbergin Kala & Café Four C. Keskiviikkoisin ja lauantaisin myynnissä on myös Börjen kalastamaa kalaa sekä Salmon Farmin kalankasvatuslaitoksella tuotettua paikallista kirjolohta, josta Börje ja tyttäret loihtivat monenlaisia herkkuja. Asiakkaita tulee kaukaakin, ja varmimmin he tulevat silloin, kun Börje on paikalla. Aikaisemmin poliiseina työskennelleet Carina ja Clara ovat saaneet perheyrityksen kukoistamaan. Siskoksista huokuu päättäväisyys ja voima. Ainakin osa siitä taitaa olla Börjen perintöä.

Kiitos Börje arvokkaasta elämäntyöstäsi Saaristomeren ja meidän kalaa syövien kuluttajien hyväksi ja erityisesti uskollisten vakioasiakkaittesi iloksi! Me kaikki toivomme, että saisimme vielä pitkään nauttia tärkeän ja merkityksellisen työsi tuloksista.

 

#kalastaja

#kalaakaikille

#respect

*) 1-ryhmän kalastajan kalastustulo > 10 000 €. Muut kalastajat kuuluvat ryhmään 2.

Hannu Saarinen

Mynälahden kalastushistoriaa

5.6.2020

Ammattikalastaja Hannu Saarinen on muistellut Mynälahden kalastuksen historiaa. Tarkempana aluerajauksena on linjan ”Ihattulan ranta – Livonsaaren pohjoispäässä oleva Vohlan saari” pohjoispuoliselle sijoittuvat alueet.

Kalastus on ollut historiallisesti tärkeä osa Mynälahden saarissa asuvien perheiden toimeentuloa. Hannu muistaa vuosien takaa nimeltä 80 kalastajaperhettä. Saarisen suku on asuttanut Kärmäläisten saarta ainakin vuodesta 1723 lähtien. Hannun veli, kalastaja Jorma Saarinen, asuu saaressa edelleen. Hannun isä, Kärmäläisten Jussi, oli tunnettu porkkamies. Porkkamiehen tehtävänä oli ruokoa niitettäessä työnnellä venettä eteenpäin.

 

Yleisin kalastusvene oli kaksihankainen 6-metrinen tervattu vene. Se oli varsin hyväkäytöksinen ja kantava kovassakin aallokossa. Käytössä oli myös puisia meriläisveneitä, joita ei käytetty juurikaan kalastukseen mutta esimerkiksi silakkaruuhien hinauksessa. Meriläinen saattoi kiskoa jopa 6-8 silakkaveneen letkaa kohti Ihattulan rantaa. Melko usein hinaamalla kuljetettujen lastien korvauksena oli vakituinen silakkarysän paikka meriläistä omistamattoman kalastajan vesillä. Yhteistyö toimi.

Varhaisimmat meriläiset oli varustettu isoilla moottoreilla. Esimerkiksi Lehtisen saaren 11-metrisessä oli lentokoneen moottori. Kuulemma kaikkia tulliveneitä nopeampi!

Seudun tunnetuin veneentekijä lienee ollut Aarne Luotonen, ”Palstan Aarne” Vehmaalta. Hänen käsistään syntyivät meriläiset, isot ruuhet ja pitkät ruuhet (harvarysäveneet). Viimeisin tuotesarja taisi olla kensuksi sanottu teräväkeulainen, lähes tasapohjainen vene.

Ensimmäiset perämoottorit tulivat Mynälahdelle 1960-luvulla. Kala-astiat veneissä olivat 100 litran puusaaveja. Yleisimmät miehistöt veneissä olivat vaimo ja mies, isä ja poika tai joskus myös sisarukset.

Pyydyksiä oli valtavasti, mutta kalastus tapahtui varsin sopuisasti. Verkkoja, silakkarysiä, harvarysiä, maderysiä, hauki-/madekoukkuja ja pitkäsiimoja. Verkkoja käytettiin 12 - 75 mm harvuisina, siis salakasta lahnaan. Yleisimmät saalislajit olivat kuha ja lahna. Kuhasaaliit olivat runsaita jo ennen sotia. Kuhaa pyydettiin myös koukuilla ja harvarysillä. Lahna valikoitui pääsaaliskalaksi todennäköisesti siksi, että sodanjälkeiset ajat nostivat roimasti lahnan kaupallista arvoa. Isokokoinen, runsassaaliinen kala oli pyydystettävissä lähes ympäri vuoden.

Suomukalat säilytettiin elävinä isoissa puusumpuissa odottamassa noutajaa. Kalanostajat veivät kalat myytäväksi Turkuun. 1950-luvulla suuriman osan saarten kaloista osti kustavilainen Petri Juslin. Juslinilla oli todella iso ns. fiskooli-vene, jossa veneen keskiosa toimi sumppuna, ja kalat kulkivat elävänä Aurajokeen.

Myös talvikalastus oli kaikissa torpissa elinkeinona. Talviset verkkomatkat suoritettiin yleensä vesikelkkaa työntäen. Hankalalla kelillä isäntä työnsi kelkkaa ja emäntä toimi hevosena kiskoen kuormaa köydestä, molemmilla melkoinen etunoja.

Isommat talot tekivät verkkomatkansa hevosella. Hannun mieleen on syöpynyt eräs isäntä, Hilmeri ja hänen hevosensa Luisto. Lieneekö niin, että Luisto usein kyllästyi eväsheinien vähyyteen taikka talven kylmyyteen jäällä. Usein se kuitenkin kesken työntouhun otti suunnan verkkoavannolta kotitallille. Mahtavaa oli karjahtelu, kun Hilmeri yritti hevostaan tavoittaa. Luisto kyllä osasi tarkkailla, ettei jää kiinni. Pikku nykäisy vauhdissa ja tallin ovelle odottamaan. Lopulta ratkaisuksi löytyi toinen jäätuura, johon Luisto köytettiin.

Hannun oma ura kalatalousalalla alkoi 5-vuotiaana silakanperkaajana Turun osuuskaupan silakansuolaamossa Taivassalon Keräsaaressa. Silakat perattiin, pestiin meressä ja suolattiin puunelikoihin. Nelikot kuten saavitkin valmisti Lempisaaren kartanon puuastiatehdas Amerikan saaressa.

Saariston perheiden elanto tuli pienistä palasista, ja yhteishenki oli vahva.

Kiitos Hannu työstäsi meidän suomalaisten kalansyöjien ja Saaristomeren hyväksi! Kiitos hienosta tarinasta!


Alkuperäinen teksti: Hannu Saarinen
Tekstin muokkaus (tiivistäminen): Maria Saarinen

#kalastaja

#kalaakaikille

#respect

Antero Eloranta - Kaarnittan vähäpoika ja Airiston kuningas

in memoriam 15.5.2020

Antero oli Kalastaja, luonnon ystävä ja taiteilija. Antero oli ystäväni.

Antero syntyi Rymättylässä Kaarnittan saaressa perheen nuorimpana poikana ja eli elämänsä Airiston rannalla Heinäisissä vaimonsa Maijan kanssa. He saivat kaksi poikaa. Anterolla oli aina koiria, viimeisimpänä lapinporokoirat Salla ja Sáhcu. Puutarha oli ahkeran työn taidonnäyte, ja siellä oli myös koppi, jossa kotkotti ja kiekui.

Anteron kalastajan ura ehti kestää 60 vuotta. Pyynnin kohteena olivat kaikki suomukalat lahnasta taimeneen ja kuhaan, ja aikoinaan myös silakka. Pelkästään hänen suomukalasaaliinsa, noin 350 tonnia, vastaa fileepainona yli miljoonaa kalaruoka-annosta kuluttajien lautasilla! Antero rakasti työtään ja oli parhaimpina aikoina merellä 300 päivää vuodessa.

Antero kertoi nähneensä Airiston ammattikalastuksen nousun, loiston ja tuhon. Loiston ajat koettiin 1980-90 luvuilla. Airistolla kalasti useita kymmeniä ammattikalastajia, ja kalaa riitti kaikille. Kunnes hylkeet saapuivat. Anteron sanojen mukaan ”alkoi vapaa pudotus”.

Antero oli ensimmäisiä kalastajia, joka kertoi minulle hyljeongelmasta. Tämä tapahtui vuonna 2001. En ikinä unohda sitä hetkeä. Jäyhä saariston äijä loi katseensa lattiaan, eikä pystynyt puhumaan. Hylkeet veivät häneltä ammatin.

Mutta sankarimme päätti olla antamatta periksi. Kun verkkokalastus kävi mahdottomaksi, Antero hankki vielä eläkeiän kynnyksellä kaksi hylkeenkestävää ponttonirysää ja sai niillä jonkin verran siikaa ja lohta. Eivät nekään silti pystyneet ihmeisiin, kun hylkeet karkottivat kalat.

2000-luvulla Antero kasvatti siian- ja taimenenpoikasia istutustarkoitukseen Airiston-Velkuan kalastusalueelle. Hän toimi aikoinaan myös Airiston kalastusalueen hallituksessa ja oli vuodesta 2016 lähtien Saaristomeren kalatalousryhmän varajäsen.

Antero oli viimeistä kertaa kokemassa rysää viime syksynä Turun Sanomien toimittajan Jonna Lankisen kanssa. Lankinen kirjoitti päivästään Anteron luona lehtijutun, jolle antoi otsikoksi "Kalastajan suru: Hylkeet voittivat". Juttu päättyi Anteron sanoihin: ”Näyttää siltä, että ensi keväänä en enää rysää mereen laske. Kyllä tämä nyt taitaa olla tässä”.

Se oli siinä. Antero menehtyi vaikeaan sairauteen 11.5. Hän oli 75-vuotias.

Kiitos Antero arvokkaasta elämäntyöstäsi meidän suomalaisten kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi. Kiitos ystävyydestäsi. Kiitos kaikesta, mitä sinulta opin. Hyvää matkaa uuden meren äärelle!

Airisto on ikuinen, mutta ei enää koskaan entisensä.

❤️

Anterolla oli aina pilkettä silmäkulmassa. Tässä muutama esimerkki hänen tokaisuistaan:

”Vielä virtaa!”

”Pirujaan täynnä kuin vanha emälammas”

”Sopii kuin hattu päähän”

”Kyllä meri on niin suuri ja mahtava, että se voi tällaistakin äijää korville pläjäyttää”

”Nää luotolaiset on sitkeitä kuin ankeriaat”

”Suota piisaa, mutta kellutaan”

”Vielä ei periksi anneta, mutta kyllä se vähän äijää mittaa”

”Kaikki pitää näköjään kokea, ennen kuin kisat päättyy”

❤️

Tällä Baltic Sea Needs Actions -hankkeen tuottamalla videolla Antero kertoo myös ympäristöviranomaisten hampaattomuudesta liittyen meriluonnon pilaamiseen. Video on vuodelta 2012 mutta edelleen ajankohtainen Antero Eloranta / Baltic Sea needs Actions

#kalastaja

#kalaakaikille

#respect

 

He kalastavat kaikille

30.4.2020

Näin suomalaisen työn juhlan aattona esittelyvuorossa on itseoikeutetusti koko Saaristomeren ammattikalastajakunta ja heidän työnsä positiiviset yhteiskunnalliset vaikutukset. Kalastajan työnä on kalastaa kaikille, ja sivutuotteena meri ja ilmasto hyötyvät. Sankarimme haluavat olla mukana toteuttamassa Suomen hallitusohjelmaan kirjattua Kotimaisen kalan edistämisohjelmaa.

Kotimaisen kalan edistämisohjelma on parhaillaan valmisteilla, ja sen tavoitteena on nimensä mukaisesti lisätä kotimaisen kalan käyttöä. Suomen kalatuotteiden omavaraisuusaste on enää noin 20 prosenttia, josta mereltä pyydetyn kalan osuus on vain muutama prosentti.

Kalan käytön lisäämisellä tavoitellaan useita yhteiskunnallisia positiivisia vaikutuksia. Se luo työpaikkoja ja toimeentuloa, vaikuttaa myönteisesti ihmisten terveyteen ja pienentää ruokavalion ilmastovaikutuksia. Suomalaisen luonnonkalan hiilijalanjälki on noin kymmenen kertaa pienempi kuin naudanlihalla ja noin kolme kertaa pienempi kuin sian- tai broilerinlihalla.

Kotimaisen luonnonkalan käyttö pienentää myös vesistöjemme ravinnekuormaa. Jokaisen nostetun kalatonnin mukana vesistöistä poistuu kalalajista riippuen 4-8 kiloa rehevöittävää fosforia. Saaristomeren sankareiden saaliin*) mukana merestä poistuu vuositasolla noin 100 tonnia fosforia. Tämä on noin puolet siitä fosforimäärästä, mitä neljä suurinta Saaristomereen laskevaa jokea normaalivuotena mereen tuovat.

Kalastuksella on myös suuri paikallinen merkitys saariston elinvoiman ja kulttuurin ylläpitäjinä. Saaristo pysyy elävänä siellä vakituisesti asuvien ihmisten ansiosta. Vain elävä saaristo kykenee tuottamaan palveluja esimerkiksi matkailijoille. Saaristomeren saariston ja rannikon elinvoimaa ylläpitää noin 70 päätoimista ja 120 sivutoimista ammattikalastajaa.

Kotimainen kala on siis paljon, paljon enemmän kuin vain hyvää syötävää.

Jotta edistämisohjelman tavoitteet voivat toteutua, sen tulee luonnollisesti tarjota työkalut myös alkutuotannon toimintaedellytysten ja jatkuvuuden turvaamiseksi. Kalastajien toimintaympäristössä tämä tarkoittaa pikaisia toimenpiteitä hylje- ja merimetsovahinkojen vähentämiseksi sekä meren hyvän tilan edistämiseksi. Kun toimintaympäristö saadaan kuntoon, uusia kalastajia tulee varmasti.

Saaristomeren ammattikalastajat ansaitsevat kiitoksen arvokkaasta elämäntyöstään kalaa syövien kuluttajien, Itämeren ja ilmaston hyväksi! Uskon, että kotimaisen kalan edistämisohjelma on yksi työkalu matkallanne kohti valoisaa tulevaisuutta!

 

*) Silakka, kilohaili ja kuore yhteensä 20 - 25 Mkg. Muut noin 1Mkg.

Kuva on otettu kalastajien tiedotus- ja koulutusristeilyllä helmikuussa 2018. Kuvassa on mukana myös Selkämeren ammattikalastajia.

 

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Pentti Vyyryläinen

10.4.2020

”Annat pojan sotkea hyvät langat” puuskahti Pentin äiti tämän isälle, kun isä antoi kalliit nailonlangat pikkupojalle rysän kutomista varten. Turhaan ei isä poikaansa luottanut; isänsä puuhia sivusta seurannut Pentti kutoi langoista omin päin täysin käyttökelpoisen rysän perän, joka kalasti siinä kuin perheen muutkin rysät. Vuosi oli 1955, ja Pentti oli 5-vuotias.

Pentti Vyyryläisen isä oli ammattikalastaja Karjalankannaksen Johanneksessa. Huunon saaren muutkin miehet olivat kalastajia, mutta useimmat tekivät töitä myös Uuraan vilkkaassa satamassa. Yhtenä talvena kalastajien alla oleva jää murtui, ja lautta ajelehti Seiskarista Hankoon saakka. Lopulta jäänmurtaja pelasti miehet.

Johanneksen väestö asutettiin jatkosodan jälkeen Turun seudulle, Pentin isä Piikkiöön. Myös Pentin äiti oli Johanneksesta, joten Pentti on geeneiltään kokonaan karjalainen. Sen kyllä huomaa! Hymy on aina herkässä, eikä elämässä tunnu olevan valittamisen aiheita. Pentti on rakentanut talon vanhan kotitilan läheisyyteen.

Pentti on ollut kalastaja aina. Kohdelajit ovat vaihdelleet kalakantojen runsauden ja kysynnän mukaan, mutta yksi tärkeimmistä on aina ollut lohi. Ensimmäiset lohet saapuvat Pentin vesille toukokuun 10. päivän tienoilla, ja sesonki kestää heinäkuun alkuun saakka. Lahna ja silakka ja säynekin olivat tärkeitä vielä 1970-luvulla. Kuhaa oli Pentin vesillä tällöin vielä melko vähän, eikä sillä ollut paljon kysyntääkään. Vuosituhannen loppua kohti kuha alkoi runsastua, mutta viime vuosina kehitys on ollut päinvastainen. Kuhan verkkokalastus on vielä jotenkuten mahdollista keväällä, mutta syksyllä se ei enää hylkeiden takia onnistu. Made oli vielä 1980-luvulla keskitalven tärkein saalislaji, mutta madekanta on Pentin vesillä, kuten muuallakin Saaristomerellä, voimakkaasti taantunut.

Yrityksen toimenkuvaan kuului myös kalan suoramyynti Turun torilla lähes 30 vuoden ajan vuoteen 2007 saakka. Torimyynti oli pääosin Pentin silloisen vaimon vastuulla, mutta Pentti oli mukana erityisesti alkuaikoina. Torilla myytiin myös mansikkaa omalta maalta.

Käpy, verkon kudonnassa tarvittava työkalu, oli Pentillä jo lapsena aina taskussa. Kova työ on palkinnut tekijänsä. 11-vuotiaana poikasena hän sai itse kutomallaan verkolla 12-kiloisen lohen. Vonkaleesta tienatut rahat tekivät pojasta 3-vaihteisen polkupyörän onnellisen omistajan. Haukien koukkukalastuksesta saadut tulot sijoitettiin ensimmäisen silakkarysän materiaaleihin.

Kiinnostus pyydysrakentamiseen on kestänyt, ja Pentti on tehnyt lähes kaikki pyydyksensä itse. Vanhimmat rysät ovat 50-vuotiaita. Suomukalarysät tehtiin aikoinaan paksusta langasta, jotta kalat eivät olisi jääneet kalapesän silmiin kiinni. Vankan materiaalin ansioista ne ovat kestäneet tähän päivään saakka, ja kestävät jopa hylkeen repimistä. Aluksi vanteet tehtiin kuusen tai katajan oksista, mutta 1970-luvulla siirryttiin alumiinivanteisiin. Jotkin rysistä pidetään meressä ympäri vuoden. Ne on upotettu noin metrin syvyyteen, joten ne eivät jäädy kiinni jäähän.

Isokokoisia kaloja, kuten lahnaa ja madetta pyydettiin riimuverkoilla. Riimu on isosilmäinen lisäverkko, joka kiinnitetään tiheämpisilmäisen verkon molemmille puolille ylä- ja alapaulaan. Koska verkkoliinaa sai vain 3 metriä korkeana, kolmen liinan yhteen jamominen 9 metriä korkeaksi lahnaverkoksi vaati 1500 solmua ja sen lisäksi riimut. Kalve (tai kalvin) oli nimeltään se työkalu, jolla määritettiin verkon ja riimujen silmien koko. - Nykyään Pentin vesiltä tulee vain kämmenen kokoista pikkulahnaa, eikä alueen särkikalojen kaupallinen hyödyntäminen ole taloudellisesti kannattavaa logistiikan ja välivarastointimahdollisuuksien puutteiden takia*).

Parhaimmillaan Paimionlahdella kalasti päätoimisesti parisenkymmentä ammattikalastajaa. Nyt Pentti on ainoa.

Kiitos Pentti elämäntyöstäsi meidän kalaa syövien kuluttajien ja Itämeren hyväksi! Kerrot olevasi huippukunnossa muun muassa tanssiharrastuksesi ansioista, joten toivon ja uskon, että urasi jatkuu vielä pitkään. Ehkä saan Juhannuksena laittaa savustuspönttööni sinulta ostetun merilohen!

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

*) https://www.sameboat.fi/wp-content/uploads/2020/04/Kalat-kiertävät-tehokkaasti-LOPPURAPORTTI.pdf

Viola ja Torolf Gustafsson

27.3.2020

Torolf Gustafsson on elänyt koko ikänsä kalastajana Kemiönsaaren kuntaan kuuluvalla Träskön saarella. Naapurisaarella Ramsöllä kalastajaperheessä kasvanut nuori Viola Törnroos oli vakaasti päättänyt, että ei ikimaailmassa asuisi saaressa eikä missään tapauksessa ryhtyisi ainakaan kalastajaksi. Rakkaus puuttui peliin; toukokuussa tulee 50 vuotta siitä, kun 20-vuotias Viola muutti Träskön saarelle ja ryhtyi kalastajaksi Torolfin rinnalle.

Gustafssonien kalastus on painottunut erityisesti silakan rysäkalastukseen mutta myös suomukalat kuten kuha ja ahven ovat olleet tärkeässä roolissa. Kalanjalostus ja suoramyynti torilla ja markkinoilla on ollut tärkeä osa yrityksen toimintaa. Turun silakkamarkkinoille Gustafssonit osallistuivat vuosina 1983 – 2007. Nelipäiväisten markkinoiden kahtena ensimmäisenä päivänä myynnistä huolehti Torolf, kun Viola jäi Kemiöön huolehtimaan toriasiakkaista. Sen jälkeen hän lähti itsekin markkinoille mukanaan uusi lasti savustettua kalaa. Kotona on lukematon määrä palkintoja silakkamarkkinoiden Paras tuote -kilpailuista.

Viola kertoo kaipaavansa silakkamarkkinoiden tunnelmaa mutta ei raskasta työtä sitä ennen. Tosin Violan mielestä työ Tammisaaressa ravintola Knipanin tiskaajana, jota työtä hän ehti kokeilla ennen kuin tapasi Torolfin, oli paljon raskaampaa kuin kalastus.

Vuosina 2006-2007 Viola testasi Suomen Kalatalous- ja ympäristöinstituutin kehittämishankkeessa yhtä Suomen ensimmäisistä ahvenen ja kuhan kalastukseen suunnitelluista hylkeenkestävistä ponttonirysistä*). Hankkeen jälkeen perheeseen hankittiin vastaavia rysiä myös lohen kalastukseen, ja nykyään lohi on tärkeä laji, jonka touko-kesäkuulle ajoittuvasta kalastussesongista vastaa Torolf.

Kalantulo on jo pitkään vähentynyt Gustafssonien kalavesillä. Kalantulon väheneminen oli myös osasyynä siihen, että vaikka molemmat tyttäret olisivat halunneet jäädä Träskön saareen, siihen ei ollut taloudellisia edellytyksiä.

Violan havaintojen mukaan kalojen lisääntyminen kyllä onnistuu ja esimerkiksi pikkukuhaa on runsaasti, mutta isompaa ei. Kuhat katoavat, mahdollisesti muiden saalistajien suihin ennen kuin ehtivät kasvaa pyyntikokoon. Hylkeitä on paljon, ja merimetsoja vielä enemmän. Hylkeet repivät pyydyksiä ja karkottavat kaloja, mutta ne häiritsevät myös kalojen kutua. ”Kun hylkeet saapuvat saalistamaan kalojen kutualueille, siitä aiheutuu väistämättä vahinkoa. Merimetsot taas voivat tyhjentää merenlahden kaloista kokonaan yhdessä päivässä. Vaikka seuraukset ovat meille kalastajille katastrofaaliset, on pakko myöntää, että kun kilometrin mittainen merimetsoparvi ”vetää nuottaa” merenlahdella, näky on vaikuttava”.

Voin melkein nähdä silmissäni, mitä Viola tarkoittaa, kun hän kuvaa kalastajanuransa hienoimpia hetkiä ja muistoja; niitä olivat keväiset aamut ja auringonnousut merellä. Koska verkkosilakat piti saada Helsinkiin kuluttajille aamu seitsemäksi, se merkitsi kalastajille merelle lähtöä jo ennen auringon nousua. Kun aurinko sitten loistavissa väreissään nousi välkkyvän meren takaa, se oli henkeäsalpaavan kaunista jopa sellaiselle ihmiselle, jolle merellä olo oli arkipäivää.

Hienoimpien muistojen perään Viola haluaa kertoa kauheimman muistonsa, joka on kuin suoraan Hitchcockin elokuvasta. Eräänä aamuyönä yksin merellä ollessaan pimeydestä alkoi yhtäkkiä kuulua kammottavaa viuhuvaa ääntä, jota seurasi isojen möykkyjen mätkähtely veneeseen. Viola kertoo, että hänen ilmeensä olisi taatusti sopinut ”Linnut” -elokuvan kauhukohtaukseen. Pommituksen jäljiltä vene oli hyttiä myöden täynnä hanhia! Ei muuta kuin hanskat käteen, ote siivekkäiden tunkeilijoiden niskasta ja nopeat jäähyväiset paapuuriin sekä tyyrpuuriin.

Kiitos Viola ja Torolf ansiokkaasta elämäntyöstänne meidän kalaa syövien kuluttajien, Saaristomeren ja erityisesti torilla käyvien vakioasiakkaidenne iloksi!


Juttu perustuu Viola Gustafssonin haastatteluun.

Kuva: Karl-Henrik Stuns 1979.

#kalaakaikille
#kalaakaupunkilaisille
#respect

*) KANRA – Kannattavuutta Rannikkokalastukseen hankkeen loppuraportti https://www.sameboat.fi/wp-content/uploads/2020/03/Loppuraportti-KANRA-projekti-Maria-Saarinen-2008.pdf

Veljekset Veikko Ilmalahti ja Juhani Ilmalahti

13.3.2020

”Vaikka ehtoolla on ollu sanomista, niin aamulla on taas lähretty yhdessä töihin”. Ilmalahden veljekset Juhani ja Veikko ovat kalastaneet yhdessä yli 50 vuotta. Erilaisten mielipiteiden yhteentörmäyksissä veljeksillä on käytössä hyvin toimiva sovittelumalli: ”Jompi kumpi on ain oikkes!”

Veljekset syntyivät Velkuan Reksaaressa, Veikko 70 ja Juhani 68 vuotta sitten. Juhanin kalastajan ura alkoi jo alle 10-vuotiaana, kun hän tienasi ensimmäisiä palkkarahojaan naapurin lesken soutajana. Myös poikien isä oli kalastaja. Kalastuksessa pääkohde on aina ollut kuha.

Veljesten nuoruudessa koko perhe osallistui kalastustoimintaan. Piikkisten simppujen irrottaminen verkoista oli usein naisten tehtävä. Simppuja saatiin sivusaaliina 1960- ja 70-luvuilla, jopa yli sata kappaletta verkkoa kohti. Turskan saavuttua Suomen vesille simputkin hävisivät. Ilmalahtien simput pääsivät hyötykäyttöön naapurin kanalaan.

Poikien ollessa nuoria perheessä harjoitettiin myös hauenkasvatusta. Tuotantoon valittiin vain noin kahden kilon haukia. Kokemus oli osoittanut, että isoissa hauissa saattoi olla paljon mätiä, mutta se tuotti paljon huonommin poikasia kuin pienempien haukien mäti.

Vuonna 1978 veljekset muuttivat Rymättylään Ruotsalaisen saareen, jossa edelleen asuvat. Kuhan lisäksi kalastuksen kohteena on ollut silakka, jota vedettiin sekä talvi- että suvinuotalla. Vuoteen 2016 saakka yhteisen yrityksen toimenkuvaan kuului myös karjanhoito, josta Juhanin vaimo Sari ja Veikon vaimo Ulla vastasivat. Sarin ja Ullan tehtävänä oli myös kuhan fileointi.

Nuottasilakalla oli hyvä menekki. Ilmalahdet kuuluivat kahteen nuottakuntaan. Suvinuotta oli pienempi, ja sillä pääsi kalastamaan heikommallakin jäällä, kun taas talvinuottakalusto vaati vähintään 30 cm paksuista jäätä. Kylmin talvi oli vuonna 1986, jolloin jää oli metrin paksuista. Siitäkin mentiin läpi; ensin traktorikairalla ja lopuksi painomiehen avulla. Nuottaus loppui vähitellen talvien lämmetessä, mutta kyllä veljekset vieläkin silloin tällöin ovat nuotalle lähteneet, jos jäätilanne sen sallii.

Hylkeet saapuivat Ruotsalaisen vesille 1990-luvun lopulla. Aluksi hylkeet valitsivat verkoista mateet ja hauet. Kun kuhakin alkoi kelvata, hylkeet repivät aluksi koko kalan irti verkosta, ja verkkoihin jäi suuria reikiä. Vanhoja mädäntyneitä kalan kappaleita alkoi nousta verkkojen mukana pohjasta. Ajan kuluessa hylkeiden syöntitapa muuttui; ne jättivät verkkoihin kuhan päät tai imivät kalalta kurkun kautta vain sisäelimet. Jo verkkoja laskettaessa hylkeet olivat vieressä.

Kymmenisen vuotta sitten kuhan kalastus oli lopetettava hylkeiden takia.”Vihaks on pistäny monta kertta, mut mikkän ei auta”. Juhani uskoo, että vahinkoeläinkantojen pienentämisen lisäksi kuhan kesäaikaisen rauhoituksen palauttaminen saattaisi parantaa kuhan tilannetta.

Hyljepaisti on tuttu vaikkakin harvinainen herkku Ilmalahtien ruokapöydässä. Hylkeiden metsästäminen on vaativaa sellaisellekin kuin Juhani, joka on harrastanut metsästystä pikkupojasta saakka.

Yrityksen nykyiseen toimintaan kuuluu silakan kalastus rysillä sekä ahvenen syksyinen verkkokalastus. Silakkasaaliit ovat heikentyneet viimeisten neljän vuoden aikana, ja tuleva kevät kertoo, kannattaako jatkaa. Toivoa tuo se, että verkkoihin uineet silakat ovat nyt olleet pulskia.

Myös merimetsot ovat alkaneet saalistaa silakkarysillä. Merimetsoparven on todettu tyhjentäneen yhden päivän aikana rysän, jossa oli 1 000 kiloa silakkaa. Juhani toivoo, että kalastajille annettaisiin lupa ampua merimetsot pyydykseltä aina, ilman poikkeuslupaa.

Juhanin mielestä parasta kalastajan ammatissa on se, että saa olla itsensä herra. Rannikkokalastuksen tulevaisuuden hän näkee vähintäänkin epävarmana. ”Investoinnit vaativat uskoa alan jatkuvuuteen. Nyt vaan parsitaan rysiä”.

Kiitos Juhani ja Veikko panoksestanne tuoreen lähiruoan tuottajina! Toivottavasti tilanne hylkeiden ja merimetsojen osalta paranee, ja saisitte jatkaa elämäntyötänne meidän kalaa syövien kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi!

Juttu perustuu Juhani Ilmalahden haastatteluun.

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Pauli Huunonen

28.2.2020

Karjalan poikii! Pauli Huunosen isoisä ja tiettävästi myös häntä edeltävät isoisoisät olivat ammattikalastajia Karjalankannaksella Huunolansaaressa, joka kuului Johanneksen kuntaan. Johanneksen väestö, myös Paulin isä, asutettiin jatkosodan jälkeen Turun seudulle, ja täällä Paulikin syntyi 70 vuotta sitten. Hän on koko ikänsä asunut Naantalin Luonnonmaalla.

Myös Paulin isä oli kalastaja. Joskus nuorena Pauli pohti kokin ammattia, mutta kalastaja hänestä tuli, ja uraa on takana 50 vuotta. Pyynnin kohteena ovat olleet lahna, hauki, made, kuha, ahven, taimen ja lohi, kuluttajien tottumuksista ja kalojen runsaudesta riippuen. Pyydyksinä ovat olleet verkot, rysät ja verkkopesät. Lahnaa kalastettiin aikoinaan paljonkin, mutta sen kysyntä romahti 1980-luvulla. 80-luvulla sivusaaliina tuli riesaksi saakka turskaa, mutta sillä ei ollut markkinoita.

Pauli oli kymmenisen vuotta sitten mukana Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutin (nyk. Ammattiopisto Livia) hankkeissa kehittämässä hylkeenkestävää ponttoni-kuharysää ja sen valikoivuutta. Kehittyvä Rannikkokalastus -hankkeen koekalastuksissa pystyttiin kehittämään paneeli, jonka avulla alamittaiset kuhat saatiin uimaan ulos rysästä lähes 100-prosenttisesti (katso linkit jutun lopussa).

Kun teimme vedenalaiskuvauksia Paulin testirysällä, ei voinut olla huomaamatta, että kysymyksessä on tarkka ja huolellinen mies. Kaiken piti olla just’ eikä melkein. Samalla huolellisuudella Pauli suhtautuu saaliin käsittelyyn: ”Sellaista kalaa ei myyntiin laiteta, jota ei itse voisi syödä”.

Kalastus Naantalin vesialueilla on kärsinyt muun muassa laivaväylien kunnossapitoon liittyvistä toimenpiteistä. Pauli muistelee, että kun Naantalin sataman Moton matalaa räjäytettiin, pikkukalat hyppäsivät ilmaan hänen kotirannassaan kilometrien päässä. Räjäytykset vaikuttivat saaliisiin pitkän aikaa. Suurin syy saaliin vähenemiseen on kuitenkin hylkeissä. Ne saapuivat alueelle 2000-luvun taitteessa. Verkoilla on enää turha saalista yrittää, ne ovat usein riekaleina jo seuraavana päivänä. Hylkeenkestävät ponttonirysät toivat helpotusta muutamaksi vuodeksi, mutta niistäkään ei ole apua, jos hylkeet karkottavat kalat muualle.

Pauli on ihmisenä vaatimaton, eikä halua tehdä oman kalastusuransa vaikeuksista suurta numeroa. Hän suree silti rannikkokalastuksen kohtaloa. ”Jos joskus on ollut kiire löytää ratkaisu hyljeongelmaan, niin nyt ovat viimeiset hetket käsillä. Kalastus tulisi säilyttää, koska vielä voi tulla aika, jolloin meillä on todellinen elintarvikepula”.

Kiitos Pauli elämäntyöstäsi meidän kalaa syövien kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi!

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Kehittyvä Rannikkokalastus -hankkeen loppuraportti. Kuharysien kehitystyö sivulta 6 - https://merijakalatalous.fi/…/Peimarin_koulutuskuntayhtyma_…

Kehittyvä Rannikkokalastus -hankkeen vedenalaiskuvausten video. Kuharysän osuus alkaa ajassa 12:04 https://www.youtube.com/watch?v=ufwL2c0vUFU&t=727s

Kannattavuutta Rannikkokalastukseen -hankkeen vedenalaiskuvausten video https://www.youtube.com/watch?v=o3_wAVA88n0

Leif Johansson

14.2.2020

Ulkosaariston karuus ja voima yhdistyvät hänessä sydämellisen ihmisen lämpöön ja hymyyn. Mutta kaiken takana taitaa lymyillä ilkikurinen pojannassikka!

Leif Johansson syntyi Nauvon ulkosaaristossa Trunsön saarella 72 vuotta sitten. 19-vuotiaana hän ryhtyi kalastajaksi ja muutti Hiittisten saaristoon Stora Ängesönin saarelle, joka nykyisin kuuluu Kemiönsaaren kuntaan. Saarella asuu ympärivuotisesti vain neljä muuta ihmistä; Leifin tytär perheineen. Kesällä asukasluku kasvaa yli sadan.

Leifin isä kuljetti kalastajilta ostamaansa kalaa sumppuveneellä Helsinkiin. Kun kysyn Leifiltä, miten hänestä tuli kalastaja, hän vastaa ”Niin siinä vain kävi”. Parinkymmenen vuoden ajan kalastus keskittyi silakkaan ja kilohailiin. Suolasilakkaa ja kilohailista valmistettua maustekalaa myytiin jopa 100 litran astioissa suurille ostajille. Saaliiden vähentyessä kalaa alettiin jalostaa suoramyyntiä varten. Ahvenesta tuli tärkeä osa tuotantoa, ja marinoitu ahven onkin yksi Leifin tuoteperheen erikoisherkuista. Kalaa myytiin muun muassa Taalintehtaan torilla ja kesäaikaan myös kotirannasta suoraan turisteille.

Viimeisten 35 vuoden ajan Leif on ollut joka vuosi mukana Turun silakkamarkkinoilla ja myös Turun Saaristolaismarkkinoilla näiden käynnistymisestä lähtien (1998). Leif on saapunut myyntipaikalle Aurajoelle aina omalla aluksellaan. Hän muistelee, että vielä 1980-luvulla jopa 50 kalastajaa myi tuotteitaan omasta aluksesta, mutta viime vuonna aluksia oli enää kolme. Helsinkiläiset saivat nauttia Leifin tuotteista vuosien 1989 – 2013 silakkamarkkinoilla. ”Markkinoilla on mukavaa, kun tapaa ihmisiä, mutta sitä ennen on tehtävä se varsinainen työ”.

Leif on voittanut silakka- ja ahventuotteillaan useita palkintoja; kirjahyllyssä komeilee kaikkiaan 27 pokaalia ja useita kunniakirjoja. Viimeisin pääpalkinto tuli marinoidulla tillisilakalla Turun silakkamarkkinoiden Vuoden herkkusilakkasarjassa vuonna 2013. Tuotevalikoima on vuosien saatossa uudistunut, mutta suolasilakka pitää edelleen pintansa vanhemman ikäluokan keskuudessa.

Kalan tulo on vaihdellut Ängesönin vesillä. Viime vuosina ahven ja kilohaili ovat runsastuneet, mutta muut lajit taantuneet. Silakka on pienikokoista. Kalojen käytös on muuttunut, eikä niitä useinkaan enää saa entisiltä apajilta. Nyt ne saattavat pakkautua lahtialueille. On mahdollista, että kalat etsivät sieltä turvapaikkaa hylkeiltä, joita alueella näkyy paljon.

Kiitos Leif elämäntyöstäsi meidän kalaa syövien kuluttajien ja Saaristomeren hyväksi! Kerroit, että et ole varma, osallistutko enää markkinoille, mutta me odotamme sinua!

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Helge Törnblom

31.1.2020

”Parasta kalastajan ammatissa on oma vapaus. Mutta turhauttavalta tuntuu se, että hyljeongelmalle ei voi tehdä mitään.”

Helge Törnblom syntyi 78 vuotta sitten Rymättylän Pakinaisten saaressa, ja samassa saaressa hän edelleen asuu. Harjun kalastajakoulu ja sen jälkeinen lyhyt työrupeama kalatalouden neuvontajärjestöissä vei miehen välillä mantereelle, mutta 50 vuotta sitten Helge palasi kotisaarelleen. Kun kysyn miksi, Helge vastaa: ”Veri veti merelle, ja usko pärjäämiseen saaristossa oli kova”. Ja pärjännyt hän on, mutta työtä se on vaatinut. Osa toimeentulosta on tullut karjanhoidosta ja viljelystä.

Lähes 30 vuoden ajan pääosa toimeentulosta tuli silakasta. Aluksi silakkaa kalastettiin rysillä, mutta jo vuoden 1970 syksyllä Helge hankki yhteistyökumppaneidensa kanssa ensimmäisen troolarinsa. Troolausalueita oli Rymättylän lisäksi Iniön, Houtskarin ja Korppoon vesillä. ”Saaliit vaihtelivat. Oli vain vanha paha kaikuluotain ja joku tutka, joten trooleja repeilikin silloin tällöin kiinni jäädessään. Kerran kalastajat menivät lakkoon, kun silakan hinta oli niin huono”, muistelee Helge. Viimeinen troolari, Venla, myytiin Kotkaan vuonna 1998.

Jäätalvina silakkaa kalastettiin nuotalla. Nuotan nimi oli Pakinaisten ahne ja Helge oli nuottakunnan kuningas, eli päällikkö. Parhaimpina aikoina Rymättylän rannoille nousi 100 tonnia nuottasilakkaa yhdessä päivässä useamman nuottakunnan voimin. Työvoimavaltainen talvinuottaus loppui 1990-luvun alkupuolella silakan hinnan heikennyttyä ja talvien lämmettyä.

Työntäyteisinä vuosina Helge lähti troolireissujen jälkeen vielä verkoille, joskus yömyöhään. Pyynnin kohteena oli kuha, jota kalastettiin selkävesiltä väliveteen laskettavilla syvillä verkoilla. Kasvava hyljekanta teki lopulta näillä paikoilleen ankkuroitavilla verkoilla kalastamisen mahdottomaksi, ja Helgen kuten muidenkin rymättyläläisten kuhankalastus avoimilla vesillä loppui 2000-luvun alkupuolella. Toiminta siirtyi rannan läheisiin vesiin, ja saaliin saamiseksi ennen hylkeitä verkot pidetään pyynnissä jopa vain muutaman tunnin kerrallaan. Helgen päälaji on 2000-luvulla ollut ahven.

Helgen vaimo Eila ei ole juurikaan osallistunut kalastustapahtumiin merellä, mutta rannassa sitäkin enemmän. Samoin verkkojen huolto ja uusien laitto on ollut pääasiassa hänen vastuullaan.

Vuonna 1962 Helge sai armeijassa ollessaan almanakan, ja siitä alkoi tähän päivään saakka kestänyt säätietojen tallentaminen. Päiväkirjat ovat hyvässä tallessa 10 vuoden nipuissa. Lähes tasan 50 vuotta sitten, 19.1.1970, päiväkirjassa lukee: ”Ensimmäiset talvinuotat jäälle. Pakkasta 3-5 astetta". Tasan 25 vuotta sitten päiväkirjassa on merkintä kansainvälisestä sääilmiöstä: ”Myrsky Atlantilla. Suurtulva uhkaa Hollantia. Padot vaarassa murtua, ja 250 000 asukasta evakuoitu”. Tuorein merkintä päiväkirjassa on tänään 31.1.2020: ”Pähkinäpensas kukkii”.

Mikä kunnioitettava ura! Kiitos Helge työstäsi meidän kalaa syövien kuluttajien hyväksi! Lähivesiltä pyydetyt silakat, kuhat ja ahvenet ovat päässeet pannullemme sinun ahkerien käsiesi kautta.

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Ilkka Kleemola

17.1.2020

Taivassalolainen Ilkka Kleemola on Saaristomeren todennäköisesti varttunein aktiivinen ammattikalastaja. 85-vuotiaan Ilkan kalastajanura on kestänyt noin 60 vuotta. Kalastus on edelleen tärkeä osa eläkeläisen elämää, ja Ilkka aikoo jatkaa niin kauan kuin terveyttä riittää. Muita tulonlähteitä ovat olleet pelto- ja kirvestyöt.

Ilkka on kalastanut verkoilla, rysillä ja koukuilla, tärkeimpinä kohdelajeina ahven, made, hauki, kuha ja lahna sekä pienemmässä mittakaavassa myös silakka. Tällä hetkellä kalastus painottuu kevään ja syksyn ahvensesonkeihin. Aikaisemmin runsaana esiintynyt made on Taivassalon vesillä vähissä.

Ilkan vaimo Sirpa kuvailee miestään positiiviseksi ja elämänmyönteiseksi ihmiseksi. Ei ihme, että avioliittokin on kestänyt jo 64 vuotta! Kun Ilkka ei ole kalassa tai hoitamassa kukkamaata tai kuokkimassa kasvihuoneessa tai metsänharvennuksessa, pariskunta viettää aikaansa muun muassa lintuja tarkkailemalla.

”Parasta kalastajan ammatissa ovat meri ja luonto ja tietenkin se, kun tulee kalaa”, kuvailee Ilkka ammattiaan. Päättäjien hän toivoisi kuuntelevan kalastajia enemmän. ”Juhlapuheissa kyllä puhutaan kotimaisesta kalasta, mutta unohdetaan, että sen tuottamiseen tarvitaan sellainen toimintaympäristö, jossa kalastusta voi harjoittaa. Täältä Taivassalostakin on lähetetty viestiä hyljeongelmasta jo 20 vuoden ajan, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Tällaisessa tilanteessa minun on vaikea kuvitella, että alalle saataisiin uusia kalastajia. On surullista, jos oma kalastuskulttuurimme menetetään”.

Kiitos Ilkka panoksestasi tuoreen lähiruoan tuottajana. Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat saaneet lautaselleen kotimaista kalaa sen ansiosta, että sinä lähdit merelle kaikissa säissä, satoi tai paistoi.

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

Antero Eloranta 

4.1.2010

Yksi heistä on Antero Eloranta Rymättylästä. Antero on 60 vuoden kalastajauransa aikana kalastanut meille kuluttajille yhteensä 350 tonnia suomukalaa ja 2 000 tonnia rysäsilakkaa. Anteron saaliin mukana Saaristomerestä on poistunut yli 10 tonnia rehevöittävää fosforia. Jos tämä määrä fosforia olisi jäänyt mereen, se olisi kasvattanut yli 10 miljoonaa kiloa eli yli miljoona ämpärillistä sinilevää*). Kiitos Antero panoksestasi suomalaisten ja Itämeren terveyden hyväksi, siitä voit todellakin olla ylpeä.

#kalaakaikille

#kalaakaupunkilaisille

#respect

*) Yle Luonto 2.12.2019: Nollaa Itämeri-päästösi herkuttelemalla – yksi lahna-ateria poistaa kilon sinilevää